tiistai 1. huhtikuuta 2014

Tokotreeniä Koivuniemessä

Nyt puri tokokärpänen ja kunnolla. Veera lähti Laten kanssa onneksi meidän kanssa treenailemaan kylmään kevät säähän. Tarkotus olisi lähteä kasaamaan Jytinälle voittajaluokan liikkeitä kasaan. Tosin voi olla että ne uudet tokosäännöt ehtivät jo voimaan ennen kuin tämän höyryperseen kanssa ehdin startata voittajassa.

Noudot ovat kunnossa, samoin luoksetulon pysäytykset ja liikkeestä istuminen.
Ruutu on vielä alkutekijöissään, tunnari tehdään vasta kävyillä ja kaukoista en halua edes puhua....Paikallamakuu on supervarmaa ja seuraamiseen täytyy saada vielä kestoa ja edistämistä karsittua pois.

kuva © Veera Pyy

Seuraaminen on todella intensiivistä, mutta mopo meinaa karata ja Jytinä keulii sen  20 cm aivan liian edessä. Täytyy varmaan alkaa alkeista uudestaan ja palata namilla imuttamiseen seuraamispaikan korjaamiseksi.

kuva © Veera Pyy


 
Kuva © Veera Pyy

Noudot meillä on kunnossa niin metalli kuin puisella noutoesineellä. Otan kuitenkin usein noutoa treeneissä siksi koska se kiihdyttää Jytinää. Säännöllisesti tehtynä noudot pysyvät kasassa ilman että kuppimenee Jytinällä nurin. Yleensä harjoittelen pito-otetta vaikka siinä ei ole ollut moittimista. Eli tartun kapulaan yleensä kaksi tai kolme kertaa ennen kuin edes otan sen pois. Näin se ei ole ainakaan kertaakaan yrittänyt ennen aikaisesti tiputtaa sitä ennen käskyä, koska odottaa automaattisesti ettei sitä ikinä oteta ekalla kertaa.


kuva © Veera Pyy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti