tiistai 27. marraskuuta 2012

Satu Hillin valssitreeni

Tämä tuntui heti alkuun vaikealta radalta ihan jo ohjaajan oppia muistamaan. Mulla on sellainen oppimisenvaikeus, että jos jokin este on monta kertaa suoritettavana radalla niin menen ihan sekaisin suoritusjärjestyksestä. No tätä saikin todella pitkään hinkata ennenkuin pystyin hakemaan koiran mukaan tekemään rataa. Jytinä teki tämän radan jo 40 cm esteillä paitsi hyppy nro 5 oli 35 cm, kun siihen piti tehdä tiukka käännös ja se on helpompi opettaa matalan riman kanssa.

Ensimmäiset ongelmat radalla olivat juuri tuossa 5 esteelle hiljentämisessä. Jytinällä oli niin kova vauhti ettei se kuunnellut mitään vaan paahtoi vain täysillä eteenpäin. Tein pari harjoitusta yli korostetulla hiljentämis suhinalla ja palkkasin kun se pysähtyi ennen hyppyä. Minun piti myös hidastaa oma vauhti reilusti ja lähettää Jytinä yksin kiertämään hyppy ja kertoa ajoissa, että siellä on käännös tulossa. Parin pelkän 4 hypyn takaa aloitetun harjoituksen jälkeen Jytinä hoksasi homman idean ja ryhtyi kuuntelemaan ohjausta eikä vain kaahaillut. Sitten aloitettiin alusta radan suoritus ja olin varma etten kerkeä tekemään 14 ja 15 hyppyjen väliin  persjättöä, mutta se sujuikin ongelmitta. Käännös 16 hypylle onnistui hyvin, mutta olin myöhässä ennakoivassa valsissa taas 17 esteelle, kun meinasin siinä kohtaa aina seota ratajärjestyksestä =) Sitten tein pari mielikuva harjoitusta että miten se rata nyt meni ja saatiin puhdas suoritus aikaiseksi. Vaikka olisin voinut lyödä vetoa meitä vastaan ettei päästä kuin 3 esteen pätkissä rata suoritettua, mutta on se Jytinä jo oppinut vaikka mitä, kun vain ajoissa kerkee kertomaa et minne mennään. Vaikka se on niin pieni kokoinen niin vauhtia tässä kaverissa riittää radalla.

Kiitos Sansku tää oli ihan super hauska ja haastava treeni!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti