sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pipan tokokoulutus 7.10.2012

Tänään olin molemmilla koirilla Pipan tokokoulutuksessa ja saatiin taas paljon uutta ajateltavaa ja treenattavaa. Reinolla otin ohjattua noutoa siten että tein ensin ruutuun lähetyksen ja tämän jälkeen ruudun vierestä lähetys merkille ja nouto vasemmalta, jotta olisi suurempi houkutus karata ruutuun. No eipä tässä oikein ollut mitään merkkejä ruutuun karkaamisesta. Reino hieman piippasi, mutta tänään ei edes nykinyt odottaessa että pääsisi noutamaan. Merkille pysäytys oli hyvä ja rintamasuunta oli lähes kelvollinen siis omiin  kriteereihin katsottuna. Tästä lähetys noutamaan ja Reino lähti suorassa linjassa laukalla noutoon. Kääntyi jo valmiiksi paluusuuntaan ennen kuin otti kapulan ja laukalla palautus eteen. Koskin kapulaan kerran ennen kuin oikeasti käskin irrottaa. Siisti irrotus ja kapulan pitäminen ennen tätä ja ripeä siirtyminen perusasentoon. Eli ainoa mitä tässä lähdettiin korjaamaan oli Reinon rintamasuunta merkin takana jota halusin suoremmaksi ohjaajaa kohti. Nyt se jää sivuttain ja näyttää aina siltä kuin se olisi jo päättänyt lähteä oikealle vaikka se on joka kerta asennosta huolimatta lähtenyt noutamaan pyydettyyn suuntaan. Asento vain häiritsee minua ja siksi sitä lähdettiin korjaamaan. Tulimme siihen lopputulokseen että koska heitän palkan aina koiran taakse niin Reino valmistautuu jo lähtemään ns. palkan suuntaan ja siksi vinoasento merkin takia. Lähetin Reinon uudestaan merkille ja heitin palkan merkin eteen. Lähetin vielä kerran merkille ja nyt Reino jäi heti todella suoraan minua kohti joten jätimme merkille lähetykset tähän. Reino on hullun herkkä ennakoimaan kaikkea ja siksi minun on mietittävä palkan suuntaa tarkkaan, että palveleeko se ns. tarkoitustaan. Piipailuun ja nykimiseen ennen noutoa saimme kotitehtäväksi tehdä enemmän noutoja ettei se olisi niin äärettömän harvinaista herkkua ja välillä tehdä vain myös niin että käymme katsomassa ohjatunnoudon kapuloiden viennin ja valmistelen koiran niin kuin oltaisiin menossa kyseistä liikettä suorittamaan, mutta välillä vain katsomme ja lähdemme sen jälkeen tekemään muuta. Joillakin kerroilla taas voimme noudon tehdäkin. Tässä pitää myös muistaa pitää kaikki mahdolliset palkkauskriteerit mielessä eli jos Reino piippaa kun lähestymme noutoesineitä tai katsekontakti tippuu niin Reino menettää mahdollisuuden aloittaa liike eli lähdemme heti pois. Jos tästä selviämme niin seuraava mahdollisuus että homma loppuu on se että Reinon rintamasuunta on vino merkillä eli vain suorasta asennosta voi lähettää noutamaan. Ja jotta merkin merkitys ei vähenisi niin välillä palkkaan koiran merkin eteen eikä noutoa tapahdu. Seuraavaksi teimme luoksetulon pysäytykset joissa ongelmana on niin pieni asia kuin että Reino hiljentää vauhtia ns. yhden laukka-askeleen liian aikaisin ennen minua ja se näyttää hieman ennakoinnilta. Pieni asia mutta se häiritsee minusta kokonaisliikeen näyttävyyttä. Tässä liikkeessä vaihdan pallon patukkaan, koska pallo aiheuttaa Reinolle liikaa saalisviettiä ja se hiljentää vauhtiaan kun sen täytyy ryhtyä kyttäämään palloa =) miun pikku saaliskisu! Myös loppu eteentulo jäi vähän turhan kauas, joten tässä palataan taaksepäin ja autan reilusti koiraa tulemaan tiiviimiin eteen. Sitten vein Reinon autoon odottamaan toista kierrosta.

Jytinää varten tilkitsin kaikki hallin raot josta olisi pieni parsoni päässyt karkaamaan ulos. Jytinä kuitenkin taas yllätti ja ei karannut kertaakaan treenien aikana vaikka jotkut olivat tekemässä agilitya ulkona ja sieltä kuului kivoja putkeen käskytyksiä ym. Jytinä hieman kuunteli niitä ja oli ihmeissään, mutta pystyi silti hienosti keskittymään tokoiluun. Aluksi annoin Jytinän katsella hieman paikkoja kun olimme aivan uudessa hallissa ja sitten kävimme touhuilemaan. Jytinä keskittyi äärettömän hyvin ja ei varmaan tarvitsisi kertoa että häntä heilui taas niin vimmatusti =)

Jytinän kanssa keskityimme jo ylempien luokkien liikkeiden kokoamiseen. Jytinä on sen verran hassu että mitä se on viimeksi oppinut niin sitä tarjotaan ja sitkeästi. Tänään aloitimme hypyllä ja sen takana istumista eli avoimen luokan hyppyliikettä. Jytinällä piti olla siinä ongelmana se että se tarjoaa sitkeästi seisomista, mutta tänään se tarjosi maahan menoja. Toisaalta saman asian ajaa eli koira ei keskity ja kuuntele vaan olettaa. Ensin tehtiin ilman hyppyä istumisia ja kun ne saatiin sujumaan siirryttiin hypyn kanssa työskentelemään. Itsellä oli vaikeuksia palkata nopeasti, kun Jytinä kerkesi lähes heti vaihtaa asentoa, jos istumisesta ei saman tien tullut hyväksyvää klikkausta. Jytinä yritti välillä laittaa takajalat hyppyesteen päälle, seisoa, hyppiä estettä edestakaisin ym. kun se ei ymmärtänyt että esteen takana voi istua. Tästä pääsimme yli kun siirryin lähemmäksi estettä palkkaamaan koiraa ja asetimme esteen taakse kosketusalustan jonka päälle sen piti mennä ja pysyä siinä. Kun Jytinä oli hypännyt oli alustalla kääntyneenä minuun päin sain vasta silloin sanoa käskyn istua eli alustan avulla saimme Jytinän paikoilleen ja sitä myötä rauhoittumaan ja kuuntelemaan käskyjä. Koska olen tehnyt Jytinän kanssa sen virheen, että olen klikkaillut kaikkesta mahdollisesta toiminnasta ja saanut näin koirasta todella aktiivisen. Mutta en ole sitten opettanut ajoissa nimiä toiminnoille, jotta voisin tehdä niihin kestoa ja ylipäätään kertoa koiralle, että nyt kun olemme esim. perusasennossa niin siitä ei lähdetä tarjoamaan maahanmenoja tai merkin kiertoja vaan siinä ollaan niin kauan kuin ohjaaja sanoo. Nyt ongelma on Jytinän malttamattomuus eli jos se ei jostain saa heti palkkaa niin se ryhtyy tarjoamaan sarjan eri toimintoja. Nyt lähden määrätietoisesti hakemaan kestoa kaikkeen tekemiseen ja varsinkin sivulla pysymiseen ilman hytkyilyä. Koirallakin on mukavampaa kun se tietoo tekemisten nimet ja voi vain keskittyä suoritukseen.

Reinon toisella kierroksella otin seuraamista ja siihen katsekontaktiin lisää kestoa. Nyt sen kontakti näyttää ns. tekniseltä suoritukselta kuin oikealta kontaktilta. No tässä palkka tuli taskusta ja siirsin sen vielä kädellä alas, joten Reino ns. tuijotti taskua. No siirsimme katsekontaktia ylös siirtämällä pallon povitaskuun ja johan alkoi katse nousta ylös. Tässä taas palkkasin heittämällä palkan eteenpäin kun se olisi pitänyt vain tiputtaa ylhäältä suoraan alas, jotta koira oppisi katsomaan ylös koska sieltä se palkkakin tulee. Sitten laitettiin häiriöksi ihanat noutokapulat ja siihen se hyvänolontunne sitten karisikin samoin kuin Reinon katsekontakti. No ei se auta kuin harjoitella uusi palkkasuunta ja kun koira on oppinut  sen niin sitten lisätä häiriötekijöitä.
Sitten pohdittiin Reinon kauko-ohjausta ja sen takajalan siirtymistä ja tultiin siihen tulokseen että koira on jalkava ja ne kun vielä sojottaa ihan mihin sattuu niin hankala siinä on pitää kroppakasassa ja sitten kun on liikaa intoa niin homma vain vaikeutuu. No tähän täytyy tehdä Reinolle jumppaliikkeitä, jotta takaosan hallinta parantuisi ja muutenkin kiinnitettävä jalkojen suoruuteen ja seisomisasennon tiiviyteen huomiota. En malttanut olla nyt kotona kokeilematta pomppua käteen ja siitä istumaan. Pyysin Reinon maahan ja siitä koskemaan kättä ja jotta se yltää koskettamaan kättä niin sen oli noustava takajaloille seisomaan. Tätä tein pari kymmenen toiston sarjaa tauolla ja sitten huomasin että Reinolla alkaa pomppu sujua vaivatta ja aloin tekemään kauko-ohjausta niin tuli todella puhtaat vaihdot ja takajalat pysyivät suorassa eikä tasatassut liikkuneet vaihdossa mihinkään suuntaan. Tämä alkujumppa siis pani Reinon keskittymään tosissaan ja ajattelemaan oman kehon hallintaa, jossa kaukoissa on kyse pitkälti. Jumppahypyt siis jatkuvat Reinon kanssa. Ei ne meidän kaukot ole mitkään huonot olleet, mutta aina voi viilata sitä pilkkua.

Jytinän toisella kierroksella otettiin luoksetulon pysäytyksiin etäisyyttä. Ilokseni huomasin että Jytinä ei katso ollenkaan naminheitto kättä vaan kuuntelee ainostaan käskyä. Hullun hienot jarru pysäytykset löytyivät pieneltä kaaharilta ja näitä ei tehty kovin montaa. Sitten siirrytiin noutoihin ja näissä tuli monta oivallusta itselle miten toimia näin terävän ja kiihkeän pikku kaverin kanssa. Jytinä oikein tärisi innosta kun otin noutokapulan esille. Sitten hyvä kun pysyi nahoissaan kapulaa heittäessä. Nouto oli nopea ja hyvä, mutta alkun odottamiset tuottivat ongelmia. Tähän tehtiin harjoituksena siten että jätin Jytinän odottamaan ja vein itse kapulan. Palasin koiran luokse ja pyysin noutamaan. Vein kapulan uudestaan palasin koiran luokse, palkkasin koiran välissä mutta lähdin itse hakemaan kapulan. Vein taas kapulan ja lähetin noutamaan. Ylempiä luokkia kuin ajattelee niin evl:ssä ei ole kuin metallihyppynouto jossa kapula heitetään, muut noudot menevät siten että noutoesineet vie liikeenohjaaja paikoilleen. Tavallaan tämä harjoitus siis palvelee jo ylempiin luokkiin siirtymistä ja varsinkin näin kiihkeän kaverin kanssa saadaan sopivasti koiran kierroksia hillityä ilman turhia heittoja. Samalla käytiin läpi jo ohjatun noudon opettamisen aloittamista ja laitoin Jytinän istumaan, vein kapulan Jytinän taakse hieman vinosti ja palasin takaisin koiran eteen josta käsimerkin avulla ohjeistin koiran noutamaan. Tässä Jytinä ensin vähän ihmetteli että mihinkö suuntaan? mutta hoksasi nopeasti kapulan ja toi sen suoraan sivulle. Sitten otimme pari lähetystä merkille. Jätin koiran istumaan ja kävin taputtamassa merkkiä. Menin takaisin koiran luokse ja sanoin vapaa ja tottakai utelias pikku parsoni juoksi suoraan merkille ja sai palkan. Taas palkkasin miten sattuu ja heitin palkan koiran taakse kun se olis pitänyt heittä suoraan koiran eteen ettei se ala kääntyillä merkin takana. Tarkoitus on pitää heti alkuun rintamasuunta ohjaajaan päin jotta koiran on helpompi ottaa jatkossa ohjaajalta lisä ohjeita. No tämän korjattua naksautin juuri kun Jytinä kosketti kuonolla merkkiä ja nopea oppisena se heti luuli että merkki pitää suorastaan pahoinpidellä ja eikun takajaloille ns. kosketusalusta tekniikkaa tekemään vaikka merkki kaatui niin Jytinä vain hyppi ja testaili mihin jaloilla pitää osua =/ voihan ohjaajan palkkausmoka. Ja heti kun olin saanut opetettua ekan virheen niin sitä lähdettiin korjaamaan siten että palkkasin Jytinän jo kun se oli juoksemassa merkkiä kohti, että se nyt ymmärtäisi että palkka tulee merkille menemisestä ei koskemisesta. Sitten viivytin palkkaa sen verran että kaveri meni merkin taakse, mutta ei kerinnyt kuin seisahtua ja palkka tuli heti.

Nyt opetan erikseen merkille menoa ja sen takana rauhassa seisomista. Omana liikkeenä ohjatun suuntia eli  vien Jytinän ilman lähetystä merkin taakse seisomaan ja lähetän sen kosketusalustalle, joko oikealle tai vasemmalle käsimerkin kanssa. Tässä pitää muistaa merkin takana käyttäytymisen tarkkailu tai liikkeessä ei pääse etenemään. Noutokapulan kanssa harjoittelen "kuolleen" kapulan noutoa eri suunnista eli myös koirasta katsottuna takaviistoon ns. ohjatunnoudon suuntaisia noutoja, jotta koira oppii jo heti että noutokohde ei ole aina edessä ja samalla saa asennossa pysymis harjoitusta, kun noutokapulaa viedään koiran taakse. Pipa jäi mielenkiinnolla odottamaan meidän kauko-ohjaus liikettä, kun on niin innosta tärise pikku terrieri tekemässä. Tähän saatiin vinkiksi käyttää apuna kosketusalustaa, jotta koira pysyy paikoillaan eikä pomppisi innosta mihin sattuu. No tottakai piti vielä kokeilla tätä hommaa heti kotona ja laitoin pienen korokkeen (lue kirja) lattialle ja sanoin ota eli Jytinän pitää koskea tasuillaan siihen. No kun etutassut pysyivät kirjanpäällä ja koirarauhoittui pitämään asennon lisäsin siihen istu käskyn. Alkuun tästä ei meinannut tulla mitään eli kun sanoin istu niin Jytinä hakkasi tassuilla vain kirjaa raivoissaan vitutus kitinän kera, kun palkkaa ei tullut. No uusi yritys ja palkkasin, kun tassut olivat taas kirjalla sitten vein namikäden lähelle Jytinän kuonoa ja pyysin istumaan. Jytinä istui, mutta vain toinen tassu jäi kirjalle. Palkkasin ja sanoin uudestaan ota/istu. Jytinä istui ja taas vain toinen tassu jäi kirjalle. Sanoin toisen kerran ota ja heti perään istu ettei se ehtisi nousta istumasta ja se toimi. Jytinä istui ja piti etutassujaan kirjan päällä. Ehkä sille sittenkin saa rakennettua kaukokäskyt....katsellaan lopputulosta sitten joskusn vuoden päästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti