sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Tokokoe 06.01.2011

Nyt on käyty tokossa kisakausi avaamassa. Saatiin kasaan erikoisvoittajaluokan kilpailujemme huonoimmat 1-tuloksen pisteet eli 271. Silti koe oli tähän astisista paras sillä Reino oli kerrankin tulossa tekemään tokoa eikä puruja! Ihan huippua! Kierrokset oli tietysti aivan liian korkealla, joten paikallaoloista rapisi levottomasta pälyilystä 1-pisteet. Seuraamisessa Reino teki aivan huippua työskentelyä, mutta tokossa ei arvosteta nojaamista ohjaajan reittävasten =) Jos saan aikaiseksi laitettua kisavideon nettiin niin siinä näkyy todella hyvin tuo nojaaminen. Entinen idari nykyinen z-liike sujui ensimmäistä kertaa aivan nappiin. Koen vaan hankalaksi ensimmäisen käskyn antamisen ison koiran kanssa mikäli se ei ole hereille heti lähtiessä, koska siinä ei montaa askelta kerkeä ottaa, kun annetaan jo ensimmäinen käsky. Tästä ei ollut nyt ongelmia, kun Reino oli oikeassa tunnetilassa ja oli koko ajan kuulolla eikä kytännyt ketään.

Ruutu liike sujui ihan ok, taas pientä merkillä hidastelua ja merkkiin kiinni liimautumista, muuten ok suoritus. Luoksetulon pysäytyksessä seisominen venyi ja maahan menon jälkeen luoksetulovauhti hyytyi. Ohjatussa merkillä pysähtyminen ok sekä varma nopea meno kapulalle, mutta tullessa kaarsi taas merkin kautta ja merkin kohdalta tiputti raville vauhdin joka aiheutti pistevähennyksiä. Taisi myös jo lähteä liikkeenohjaajan käskystä menemään perusasentoon. Metallinoudossa jäi tutkimaan kapulaa ja toi sen hieman varovasti kantaen. Luulen lämpivän kapulan olleen syyllinen kummasteluun, mutta ei sillä pidä olla väliä jos koira on koulutettu oikein, mutta Reinolle olen vasta kouluttamassa metallinoutoa kuntoon.

Tunnarissa toi oikean, mutta palautusvauhti olisi voinut olla taas laukalla eikä ravilla. Kaukot teki aivan superisti, mutta ilmeisesti rintamasuunta hieman vinoontui vaihtojen aikana, josta luulen pistevähennysten tulleen. Mutta kaikin puolin olen tyytyväinen tauon jälkeen vähillä treeneillä noin tasaiseen suoritukseen. Kaikki virheet mitä tuli olivat aivan odotettavissa, koska en ole niihin puuttunut. Nyt otan viilauksen kohteeksi: metallinoudon, seuraamisen nojaamisen ja palautusvauhdin tai ylipäätään vauhdin merkityksen kun koira tulee kohti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti